

17.9.2010
Blues - HIFK


24.9.2009 HIFK - Blues 7 - 0
HIFK takoi tylyt lukemat
Bluesin vierailu Helsingin jäähalliin epäonnistui pahasti, kun kotijoukkue korjasi pistepotin lukemin 7–0 (2-0,3-0,2-0). Petri Matikainen sai toisessa erässä suihkukomennuksen.
Blues jäi alusta alkaen vastaantulijaksi, eikä vaarallisia maalintekopaikkoja onnistuttu juuri luomaan koko kamppailun aikana. Parhaat tilaisuudet siunaantui kokoonpanoon nousseelle Jere Salliselle, mutta uran ensimmäinen liigaosuma ei nähnyt vielä päivänvaloa.
Siinä missä Blues ei onnistunut juuri missään, oli punapaitaisella kotijoukkueella lähes täydellinen ilta. Alkutahdit murskavoitolle soitettiin ensimmäisessä erässä, kun Dale Clarke ja Arttu Luttinen onnistuivat välillä 6:06-7:14.
Haaveet espoolaisvoitosta alkoivat murenemaan lopullisesti ottelun puolivälissä. Aleksi Laakson ja maalivahti Iiro Tarkin rangaistukset tarjosivat isännille tilaisuuden, joka ei jäänyt käyttämättä. Maalintekijänä kunnostautui enemmän syöttöjen keräilystä tuttu Kim Hirschovits.
18 sekuntia 3-0-maalin jälkeen erotuomari Timo Favorin passitti Petri Matikaisen suihkuun.
– Syy hermostumiseen oli siinä, että pelin erittäin kriittisillä hetkillä meille vihellettiin todella heppoinen jäähy. Minkäänlaista kommunikaatioyhteyttä en Favoriniin saanut vaan jouduin huutelemaan 60 metrin päähän. Jos ei saa kysyä mikä tietyn jäähyn syynä oli, niin kummallista se on, Matikainen kommentoi.
– HIFK oli tänään parempi, siitä ei ole kysymys. Kummallisia rangaistuksia vihellettiin puolin ja toisin.
IFK osoitti paremmuutensa ottelun jälkimmäisen puoliskon aikana iskemällä vielä neljä maalia lisää. Illan komein oli Jerry Ahtolan 5–3-ylivoimaosuma upean pakkopelin päätteeksi.
Sarjataulukossa tyvipäähän valahtanut Blues hakee kauden ensimmäistä kotivoittoa lauantaina. Silloin vieraaksi Barona Areenalle saapuu HPK.
Vastustajan kotisivu: http://www.hifk.fi
Tommi Koivunen, tommi.koivunen@espooblues.net
Lue Raportti