12.1.2010 Blues - Jokerit 2 - 3 ja

Bluesille jatkoaikatappio Jokereita vastaan

Bluesille harmittava tappio jatkoajalla, kun vieraat veivät Marko Kauppisen maalin turvin ottelun jatkoajalla.

Ensimmäinen erä alkoi tasaisissa merkeissä liikkeelle. Blues pääsi kuitenkin yrittämään ensimmäisenä maalintekoa, kun Jukka Hentunen otti ryntäämisestä jäähyn. Espoolaiset eivät jättäneet tilaisuutta käyttämättä ja Juuso Puustinen iski kotijoukkueen johtoon maalin edestä ottelun viidennellä minuutilla. Syöttöpisteet Toni Kähköselle sekä Ville Lajuselle.

Kauaa Blues ei saanut johtoasemastaan nauttia, sillä Jokerit saivat hieman otetta ottelusta. Tämän seurauksena Miika Huczkowski joutui rikkomaan jäähyn arvoisesti. Valitettavasti myös vieraiden ylivoima toimi ja Janne Hauhtonen toi vieraat tasoihin.

Erätauolle mentiin tasalukemissa, jotka olivat varsin oikeudenmukaiset kenttätapahtumiin nähden.

Toisen erän ensimmäisellä puolikkaalla Juuso Riksman esitti illan komeimman näyttelijäsuorituksen. Miehen hyppyyn menivät myös tuomarit ja Sami Blomqvist lähti istumaan kaksiminuuttista. Jokereiden ylivoima toimi jälleen ja Hauhtonen teki illan toisen osumansa kahden Blues-pelaajan estelyistä huolimatta.

Stefan Öhman pääsi vielä erän loppupuolella kasvotusten Riksmanin kanssa, mutta jokerivahti veti pidemmän korren. Erätauolle lähdettiinkin vierasjoukkuetta imartelevasta 1-2 lukemista.

Viimeiseen erään tuli sisuuntunut Blues. Kotijoukkue onnistui luomaan paikkoja, mutta pitkään tuntui ettei Blues onnistu millään maalinteossa. Aleksi Laakso päästi kuitenkin kotijoukkueen piinasta viivasta lähteneellä vedollaan, joka upposi Riksmanin selän taakse.

Tasoituksen jälkeen Jokerit oli hallitsevampi osapuoli, mutta kotijoukkueen onneksi maaleja ei enempää varsinaisella peliajalla nähty. Jatkoajalle lähdettiin varsin oikeudenmukaisissa 2-2 lukemissa.

Jokerit sai ensimmäisen tilaisuuden ottelun voittoon, kun Santeri Heiskasen maila osui Juha Lindiä kasvoihin. Tilanteesta Sanelle kahden minuutin rangaistus korkeasta mailasta.

Blues sai alivoiman aikana mahdollisuuden ratkaisuun, kun Stefan Öhman karkasi läpiajoon. Juuso Riksman veti jälleen kerran pidemmän korren ja piti vieraat mukana ottelussa.

Kuten yleensä käy, iskee naapuri, jos ei itse paikkoja käytä hyväksi. Marko Kauppinen onnistui pujottelemaan koko kentän läpi ja hieman löysähkö laukaus upposi Iiro Tarkin selän taakse.

Blues sai varsin hyvistä otteista huolimatta vain yhden pisteen, vaikka useampaankin oli mahdollisuudet. Blues taistelee seuraavan kerran pisteistä Helsingissä, kun vastaan asettuu HIFK.

Vastustajan kotisivu:

Copyright © espooblues.net - Design by Grade Art