

17.9.2010
Blues - HIFK


8.1.2010 Blues - Tappara 1 - 4
Tappara vei pisteet mukanaan
Kuten edellisessäkin ottelussa, vastustaja onnistui ratkaisemaan ottelun toisessa erässä iskemällä kolme maalia. Tappara vei täyden pistepotin lopulta lukemin 1-4.
Tappara aloitti ottelun räväkästi ja painoi peliä jatkuvasti Bluesin päätyyn. Ottelun ensimmäiset minuutit pelattiinkin käytännössä espoolaisten alueella, eikä Blues juuri päässyt vierailemaan toisessa päädyssä. Siniset selvisivät kuitenkin kuivin jaloin Tapparan alkurynnistyksestä.
Kun Blues alkoi saamaan hieman ennen erän puoliväliä otetta pelistä, iski Tappara. Santeri Heiskanen antoi harhasyötön suoraan Lehterän lapaan, joka pääsi läpiajoon. Sanelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kaataa Lehterä ja tilanteesta tuomittiin Tapparalle rangaistuslaukaus. Rankkaria tuli yrittämään Ville Nieminen, joka ei yrityksessään erehtynyt.
Blues sai omat mahdollisuutensa tasoittamiseen ensimmäisen erän lopulla ylivoimien myötä. Ylivoima pyörikin välillä mallikkaasti, mutta maalinteossa kotijoukkue ei onnistunut. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Tapparan maalin johdossa.
Toiseen erään Blues sai mahdollisimman huonon alun - vain 23 sekuntia oli pelattu, kun Miika Huczkowski lähti kahden minuutin istunnolle. Mies ehti kuluttamaan penkkiä ainoastaan 9 sekuntia, ennen kuin Juha Leimun laukaus viivasta yllätti Iiro Tarkin.
Lisää kylmää vettä Bluesin niskaan tuli Jarkko Immonen loukkaantumisen myötä - tilanteesta Ville Niemiselle tuomittiin kahden minuutin rangaistus kiinnipitämisestä. Immonen ei enää otteluun palannut ja Bluesin vastuuvalmentaja Petri Matikaisen mukaan mies ei vielä huomenna Lahdessa pelaa.
Tomi Sallinen toi kotijoukkueen velä voittokamppailuun mukaan Niemisen jäähyn aikana. Tappara-puolustukselta tuli katastrofaalinen purku suoraan Sallisen lapaan, eikä mies erehdy. Komea laukaus ohi Harri Säterin toi Bluesin maalin päähän.
Hieman ennen erän puoliväliä tuli Bluesille synkkä kaksiminuuttinen. Ensin Juha Peltola vei vieraat jälleen kahden maalin karkumatkalle. Lähes välittömästi tämän jälkeen Mikael Kurki sekä Harri Säteri törmäilivät keskenään ja tilanteesta tuomittiin Kurjelle kaksiminuuttinen. Kurjen rangaistuksen aikana Enlund iski vielä vieraiden neljännen maalin.
Tapparan neljäs maali käytännössä ratkaisi ottelun. Tämän jälkeen vieraat pelasivat erittäin kontrolloidusti, eikä Blues saanut hallinnasta huolimatta luotua suurta määrää tilanteita Harri Säterin maalille.
Blues jatkaa pisteiden metsästystä 9.1. Lahdessa ja tämän jälkeen tiistaina 12.1. kotona Jokereita vastaan.
Juho Ranta, juho.ranta@espooblues.net
Lue Raportti