

17.9.2010
Blues - HIFK


12.11.2009 Blues - Lukko 4 - 3 ja
Bluesin vahvat esitykset jatkuvat - Lukko kaatui jatkoajalla
Ottelun ensimmäisestä erästä ei tapahtumia puuttunut. Avauserän erikoisuus oli molemmille joukkueille tuomitut rangaistuslaukaukset. Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue. Öhman ja Rajamäki pääsivät hyökkäämään kaksin yhtä vastustajaa vastaan ja Rajamäellä oli helppo työ siirtää Öhmanin nappisyöttö suoraan verkon perille. Heti erän puolivälin jälkeen pääsi Lukon Miika Tuomainen läpiajoon. Maalia ei syntynyt, mutta tilanteesta tuomittiin Lukolle rangaistuslaukaus, jossa Charlie Cook joutui tunnustamaan Iiro Tarkin paremmakseen. Bluesin tilaisuus tuli viisi minuuttia myöhemmin, kun Jani Lajusta rikottiin niin ikään läpiajossa. Tällä kertaa oli Sami Blomqvistin vuoro tunnustaa Petri Vehasen taidot. Erän viimeisellä minuutilla vieraat saivat hyvän painostuksen, joka päättyi Kim Nabbin tekemään tasoitukseen. Suuri vääryys tämä ei ollut, sillä Lukko hallitsi hienokseltaan erän tapahtumia.
Toinen erä pelattiin isäntien komennossa. Erä ei ehtinyt vanhentua kahta minuuttiakaan, kun Cami Miettinen nousi ylivoimalla kohti Lukon maalia ja vielä kaatuessaankin onnistui laukomaan kiekon maaliin. Tuuletus oli maalin veroinen suoritus. Välillä tunteetkin hieman kuumenivat, mutta hyvin tuominnut tuomarikaksikko Hakkarainen-Laaksonen pitivät päät kylminä eikä jäähyjä puhallettu turhaan. Bluesin kolmas maali syntyi myös ylivoimalla: Sami Blomqvist pääsi komean syöttökuvion päätteeksi täräyttämään liigauransa avausmaalin. Kolmanteen erään lähdettiin siis Bluesin kannalta herkullisista lähtökohdista.
Jos oli toinen erä Bluesille suotuisa, oli kolmas erä sitä Lukolle. Hieman ennen erän puoliväliä vieraat onnistuivat kahdesti lyhyen ajan sisällä. Ensin Samuli Kivimäki yllätti hyvin pelanneen Tarkin napakalla rannelaukauksella, eikä Cookin tasoitusta tarvinnut odottaa kauaa. Kotijoukkueelle on annettava tunnustusta siitä, ettei se halvaantunut vieraiden maaleista, vaan jatkoi aktiivista pelaamista. Maaleja ei kuitenkaan enää nähty ja edessä oli jatkoaika.
Jatkoajalla ottelun ratkaisi kotiyleisön suureksi riemuksi Sefan Öhman. Oikea mies sai kunnian, sillä Öhman pelasi vakuuttavasti läpi ottelun. Muita onnistujia jo mainittujen lisäksi oli ehdottomasti ennakkoluulottomarti pelannut liigadebytantti Valtteri Virkkunen ja varmaotteinen Branislav Mezei. Ottelun lehdistötilaisuudessa Lauri Marjamäki kiitteli joukkuetta ja totesi hengen olevan tällä hetkellä todella hyvän. Se on helppo uskoa, sillä Bluesin peli-ilme oli iloinen ja yritteliäs.
Vastustajan kotisivu: http://www.raumanlukko.fi/
Juha Tuomarla, juha.tuomarla@espooblues.net
Lue Raportti