

17.9.2010
Blues - HIFK


13.10.2009 Blues - Jokerit 6 - 2
Blues juhli Jokereiden kustannuksella
Illan ottelussa nähtiin toistaiseksi kauden parhaita otteitaan esittänyt Blues, joka murskasi Jokerit 6-2 (2-0, 3-1, 1-1).
Blues sai otteluun unelma-alun, sillä Petri Kokko vei siniviivalta isännät johtoon heti ensimmäisellä minuutilla. Erän toinen maali nähtiin vain muutama minuutti edellisen jälkeen. Camilo Miettinen istui jäähyllä, Tomi Sallisen karatessa ylivoimahyökkäykseen Jani Lajusen kanssa. Sallinen tarjoili, eikä Lajunen erehtynyt.
Bluesin vahvasta hallinnasta huolimatta erässä ei maaleja enempää nähty. Valmentaja Lauri Marjamäki oli syystäkin tyytyväinen joukkueeseen ensimmäisessä erässä: "Erinomainen valmistautuminen otteluun. Saatiin kaksi maalia alkuun ja se näytti suunnan ottelulle".
Blues ratkaisi ottelun toisessa erässä tehden siinä kolme maalia. Ensin iskee Jere Sallinen Joonas Rönnbergin syötöstä. Ottelun voittomaaliksi jäänyt osuma oli Sallisen liigauran ensimmäinen maali. Stefan Öhman vei Bluesin jo ratkaisevan tuntuisen neljän maalin johtoon alivoimaosumalla. Toni Kähkönen karkasi Öhmanin kanssa ylivoimahyökkäykseen, eikä mies epäonnistunut maalin kulmalta.
Jukka Hentunen avasi vierasjoukkueen maalihanat vain vajaa minuutti Öhmanin osuman jälkeen. Kotijoukkue pelasi kahden miehen alivoimalla, kun Jokereiden ylivoima iski väkisin maalin. Maalia edelsi Jokereiden vahva painostus, jonka päätteeksi Hentunen siirsi kiekon tyhjiin.
Jokereiden pyristelyn päätti Mikael Kurki toisen erän viimeisellä mahdollisella hetkellä. Siniviivalta lähtenyt laukaus pysäytti pelikellot aikaan 39.59.
Blues pääsi pelaamaan kolmannen erän alun ylivoimalla, eikä jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Viimeisen naulan Jokereiden arkkuun iski Jarkko Immonen erän toisella minuutilla maalin edestä. Ottelun viimeisestä osumasta vastasi Esa Pirnes, kaunistellen numeroita Jokereiden kannalta. Blues sortui pieneen seisoskeluun ja Pirnes pääsi laukomaan kiekon maaliin parhaalta sektorilta.
"Kuusi maalia antaa meille itseluottamusta. Viime viikko antoi jo suuntaa. Nyt käytettiin maalipaikat paremmin hyväksi", kommentoi Marjamäki ottelusta.
Blues pelaa seuraavan ottelun Lahdessa perjantaina 16.10.
Juho Ranta, juho.ranta@espooblues.net
Lue Raportti