Hae sivustolta:

Espoolainen Joukkue

Viime aikoina on tällä palstalla käyty keskustelua siitä minkälainen olisi hyvä rakenne joukkueelle, jonka haluttaisiin kantavan Bluesin värejä. Paljon on spekuloitu, että joukkueen tulisi olla nuori ja nälkäinen, jolle menestys ei ole niinkään tärkeää. Tämä on toki ylevä periaate, joskin sen toteuttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa ja yleistä.

Raha näyttelee myös hyvin suurta roolia joukkueen nuorennuksessa, jolloin rahaa yleensä jää myös kirstun pohjalle kauden jälkeen. Toki nuorten pelaajien määrän lisääminen helpottaa palkkapuolella siinä missä yleensä joukkueen ilmekin yleensä muuttuu tsempaavammaksi. Onhan joukkueessa enemmän nuoria pelaajia joilla on kova halu näyttää osaamistaan korkeimmalla sarjatasolla.

Kuitenkin on hyvä muistaa, että näillä projekteilla on myös hyvin suuri riski ajaa pahasti karille. Esimerkkejä tästä löytyy useampiakin, mutta annetaan niiden olla nyt ja keskitytään siihen mikä voisi olla hyvä rakenne joukkueelle.

Joukkueen rakentamisessa ensisijaisen tärkeätä on hankkia hyvä pohja joukkueelle eli hyvä valmentaja on kaiken a ja o. Seuraavaksi tulee kiinnittää huomio siihen, että joukkueen ainoa yksilöurheilija, maalivahti, kestää. Tähän edesauttaa kummasti, jos puolustus on myös oikein roolitettu ja hyvä kokonaisuus. Nykypäivän jääkiekossa vaan tosiasia kuitenkin on se, että hyökkäämällä ei voiteta mestaruuksia. Toki erinomainen hyökkäyskalusto on hyväksi ja tae menestykselle, mutta huonolla puolustuksella ei tänä päivänä pärjätä.

Nyt sitten rakentamaan allekirjoittaneen "ideaalijoukkuetta". Ensimmäisenä siis on hyvä hankkia äärimmäisen kokenut ja hyvä valmentaja, joita tämän päivän liigassa onkin varsin paljon, Sator, Jortikka, Aravirta,... Valmennusportaan kohdalla ei kannata säästellä, koska heidän rooli nuoren joukkueen kehittämisessä ja menestyksen tuomisessa on kuitenkin äärimmäisen ratkaisevaa. Kun katsoo viime vuosien mestarijoukkueiden valmentajien listaa, kertoo se omaa kieltään siitä, minkä tason valmentaja tarvitaan. Rautakorpi, Summanen, Jortikka, Summanen & Westerlund, Aravirta, Jursinov,... Valmentajan rooli näkyy merkittävänä pelityylin luomisessa ja hänen kauttaan voi yleisö saada mahdollisuuden nähdä taklaavan ja hyökkäävän joukkueen jäällä.

Kuten tuossa tuli aiemmin jo todettua, on myös kunnon maalivahdin hankkiminen elintärkeää joukkueelle. Toki voittava maalivahti voi tulla joukkueen junioreista, kuten Jokerien viimeisen mestaruuden takuumies Kari Lehtonen tai Turussa nähdyn Urpo Ylösen maalivahtiakatemian useat mainiot tuotokset. Tämä on kuitenkin kohta jossa ei kannata olla liian varovainen vaan tarpeen vaatiessa kannattaa hankkia kokenut ja voittava maalivahti muualta ja samalla kasvattaa omista junioreista lahjakas kaveri täyttämään tämän kokeneemman vahdin ruutu. Tässä kohdassa nousee valmennusportaasta laadukkaan maalivahtivalmennuksen tarve esille.

Nyt, kun joukkueen perustus on tehty, tarvitaan lisää rakennusaineita. Jotta maalivahdin toimintaedellytykset säilyvät hyvinä, tarvitaan hyvä puolustus. Roolitus on avainasemassa puolustusta hahmoteltaessa, jolloin kiekollinen taito sekä fyysisyys nousevat esille, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Jokaiseen pariin olisi hyvä saada yksi kiekolliseen peliin pystyvä puolustaja sekä toinen, joka pystyy hieman paikkailemaan parinsa nousuja. Nuoria on ehkä kätevintä puolustuksessa pyrkiä ajamaan sisään peluuttamalla heitä kokeneemman parin kanssa, joka pystyy neuvomaan uutta tulokasta ja jolta nuori pelimies voi ammentaa oppeja. Oivana esimerkkinä tästä voisi pitää Bluesissa pitkään yhdessä pelannutta paria Jiri Vykoukal - Juha Gustafsson, muutenkin Vykoukal oli sen tyylinen pelaaja, jonka rinnalle pystyi aina heittämään nuoremman kaverin "ottamaan oppia".

Ensimmäiseen pariin on hyvä hankkia todellinen huippumies kiekollisessa pelissä, joka hoitaa suurimman vastuun pelinavaamisesta ja ylivoiman pyörittämisestä. Muissa pareissa voi kiekollista vastuuta tarjota omille nuorillekin. Näin tasapainottelemalla kokemuksen ja nuoruuden kanssa saadaan ajettua nuoria sisään joukkueeseen, mutta vältytään asettamasta uusia tulokkaita heti liian suuriin saappaisiin.

Hyökkäys tuleekin sitten tässä hierarkiassa valitettavasti "viimeisenä", vaikkakin on yleisön viihtyvyyden kannalta ehkä tärkein. Kuten puolustuksessakin on hyökkäyksessäkin, nykysuuntauksen mukaisesti, olennaista huomioida roolitus. Ensimmäinen ja toinen ketju ovat selkeitä ratkaisuihin kykeneviä ketjuja,jotka kääntävät tiukatkin pelit joukkueelle. Ne koostuvat pääpiirteissään äärimmäisen hyvistä ja taitavista pelaajista. Toki seassa voi olla yksi tai kaksi nuorehkoa pelaajaa, joskin näihin ketjuihin on asiaa vain ehdottomasti taitavimmilla ja potentiaalisimmilla nuorukaisilla. Näissä kahdessa ketjussa kuitenkin mahdollisuudet kehittyä ovat parhaat ja tähtipelaajia saadaan antamalla nuorelle vastuuta hyvien pelaajien kanssa, mutta vastavuoroisesti myös paineet onnistumiseen ovat äärimmäisen kovat. Kolmas hyökkäysketju on ehkä paras paikka nuorille pelaajille nousta ja siinä tulisikin olla yksi tai kaksi nuorta näyttämässä kykyjään yhden hieman kokeneemman pelimiehen kanssa. Kolmonen ei ole yhtä vastuullinen hyökkäystyöskentelystä kuin kaksi ensimmäistä ketjua, kun taas puolestaan puolustustyöskentely alkaa olemaan enemmänkin tämän ketjun roolia, mitenkään poistamatta mahdollisuuksia hyökkäämiseen. Kolmonen, kuten myös nelosketju ovat myös enemmän fyysiseen peliin panostavia ketjuja, joiden tavoitteena on saada vastustajien parhaiden pelaajien peliä pois raiteiltaan. Nelosketjussa sitten on kolmosta enemmän fyysisiä valmiuksia omaavia pelaajia, jotka paikan tullen kykenevät myös ratkaisuihin, mutta heidän parhaat avunsa ovat fyysisellä puolella ja vastustajan tähtien kaitsemisessa. Oiva esimerkki espoolaisen taustan omaavasta ja juuri nelosketjun rooliin hyvästä pelaajasta on viime kaudella Tapparan riveissä kultaa vuollut Arto Kuki, joka johti aikanaan Kiekko-Espoossa oivaa nelosketjua "Eastonien" muodossa. Siinä ketjussa oli vauhtia ja taklauksia, jotka saivat vastustajan parhaat pelaajat pois vireestä.

Yllä hahmotellulla kokoonpanolla olisi nuorten joukkueeseen sisäänajaminen koko ajan käynnissä ja heistä kehittyisi vuosien saatossa avainpelaajia ulkomaalaisvahvistusten rinnalle ja taas omista nuorista tilalle lisää nälkäisiä omia pelaajia. Siinä tapauksessa, että johonkin rooliin ei omista löydy mitat täyttävää pelaajaa, kannattaa alkaa katsastamaan muita kotimaisia pelaajia. Tämä edellämainittu koskee lähinnä kolmos- ja nelosketjun pelaajia.

Tätä kautta joukkueen espoolaisuus kasvaisi, pelaajien sitoutuminen joukkueeseen ja ylpeys kantaa Bluesin paitaa saisivat myös aivan uuden ulottuvuuden. Näin voisi LänsiAuto-Areenan yleisö luultavasti nauttia juuri taistelevasta, nuoresta ja menestyvästä Espoolaisesta Joukkueesta.

Uskon ja toivon, että tämä yllä hahmoteltu menetelmä on jotain siihen suuntaan mihin myös Christian Ruuttu pyrkii rakentaessaan Bluesin joukkuetta pitkällä tähtäimellä.